Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla lauantaina – Poliisi mukaan mies kuoli voimankäyttötilanteessa

Poliisi KURISTI
nuoren miehen hengiltä

Näin väitän sen tapahtuneen. Olen ollut lukemattomia kertoja näkemässä miten törkeästi suomalainen poliisi toimii ja useimmilla noista kerroista, poliisi on kuristanut ’syytettyä’ täysin sikamaisesti ja pitkään. Vielä senkin jälkeen, kun ’syytetty’ on valahtanut tajuttomaksi, poliisin ote on pitänyt, kurkusta, takaapäin. Vain hullu toimii siten.


Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla lauantaina.

Poliisi mukaan mies kuoli voimankäyttötilanteessa. Poliisi kertoi, että mies oli vastustanut voimakkaasti siirtoa ambulanssilla sairaalaan lääkärin arvioitavaksi.


Suomessa poliisi on hyvä. Siis hyvä juuri niin kauan kuin sen tehtävänä on vain toimia rikosten ennaltaehkäisyssä, tai jo selvän rikoksen tapahduttua rikollisen (rikolliseksi epäiltyjä, eli ei rikollisia on vain prosentti kiinniotetuista) kiinniotossa.

Muistuu mkieleen eräs entinen Helsingin poliisipäällikkö, joka piti tapanaan tulla vierailulle ex. sukulaiseni kotiin joka perjantai tai lauantai. Kuvio jatkui näin. Poliisipäällikkö ja ex. sukulaiseni joivat itsensä puolittain sikakänniin ja kun riittävä humalatila oli saavutettu, siirryttiin ravintolaan. Kuljetuksesta vastasi aina poliisin virka-auto.

Koska poliisin palkka ei ole mikään hurrattava, ei päällikkö luonnollisestikaan maksanut jatkoista, tai koko ajasta yhtään mitään, vaan kaikki kustannukset, niin sisäänpääsyt, juomat ja ruuat, sekä aamuyön venäläisten huorien palvelut, maksoi eräs veka. Joku saattaa jo tietää kuka ’eräs’. Rauha hänen muistolleen.

Suomalaiset on opetettu painumaan kyykkyyn aina kun joku esittää asemansa valtuuksin niin tehtävän. Tämä ei ole vain poliisin juttu, vaan sama paska tapahtuu kaikilla portailla, aina kaupan kassasta lähtien. Miten me (siis TE) voimme olla noin onnettomia tupeloita?!

Pari asiaa jotka PITÄÄ saada muutettua Suomessa;

1. Pakkoruotsi helvettiin ja vähän äkkiä!
2. Virkamieskunnasta PUOLET pihalle ja HETI!
3. Valtakunnaoikeus täytyy saada toimimaan myös niissä tapauksissa, jolloin virkamies tai poliitikko on selkeästi toiminut Suomen ja nimen omaan suomalaisten edun vastaisesti.

Kolmannen kohdan tapauksia on viimeisen kahden- kolmen vuoden aikana ollut todella merkittävä määrä. Miksi siis mitään ei tapahdu? Suomalainen sanonta, ei koira koiraa pure. Näin se vaan on ja SINÄ maksat antaessasi kaiken tuon jatkua.

Poliittisen puolueen Kokoomuksen korkean kannatusprosentin ainoa todellinen syy on se, että kyykytyksestä hieman suivaantuneet, pienyrittäjät ja muutkin tavan tallaajat, kuvittelevat olevansa ’sisäpiiriä’ kun äänestävät kokoomusta. Ihan oikeasti, hullu saa olla, mutta olla tyhmä, sille ei ole oikeutusta missään!

Mainokset
Kategoria(t): Rikolliset ministerit, Suomi Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s